Henkilökunta

 

Sirkka Parviainen

Palveluvastaava

Terveyden, ravitsemuksen ja liikkumisen asiantuntija.

 

Työvuosieni aikana eri alojen hankkeissa ja tutkimuksissa mukana olleena en voi olla ihmettelemättä aivojen piristymistä ja ihmissolujen uudistumista pienten pysyvien elämäntapamuutosten myötä. Mottoni on, että niin kauan, kun räpylät liikkuvat, ei ole liian myöhäistä aloittaa muutoksen tiellä. Sopivin annoksin ikääntymisen tuomia toiminnan haittoja voidaan jarruttaa ja toimintakykyä edistää. Tämä motivoi minua työssäni ja kannustaa asiakkaitamme. 

Laura Anjala

Fysioterapeutti

 

Olen tuki- ja liikuntaelinhoitoon erikoistunut liikkeen ja liikkumisen asiantuntija. Autan sinua liikkumaan tuloksellisesti ja turvallisesti silloin kun kehossasi on arkea ja jaksamista häiritsevää kipua tai olet toipumassa tapaturman, loukkaantumisen tai leikkauksen jälkeen.

Uskon vahvasti siihen, että liike on lääke oikein annosteltuna. Fysioterapeuttisessa ohjauksessani pyrin katsomaan tilannettasi kokonaisvaltaisesti ja löytämään sinulle parhaat mahdolliset tavat lievittää kipujasi ja edistää kuntoutumistasi aktiivisen liikuntaharjoittelun keinoin. Tarvittaessa hyödynnän kuntoutuksen tukena manuaalisia tekniikoita kuten nivelmobilisaatiota ja faskiahoitoja, teippauksia ja muita liikkumista edistäviä tukitoimia.

Hanna Lindberg

Liikunnanohjaaja

Koulutettu hieroja

Markkinointivastaava

 

Yhdistämällä liikuntaan hieronnan, pystyn kokonaisvaltaisesti ottamaan huomioon asiakkaan tarpeet ja toiveet. Ohjaajana olen positiivinen ja rauhallinen. Painotan liikesuorituksia tehdessä oikeaan tekniikkaan. Haluan luoda kannustavan ilmapiirin uudelle asiakkaalle ja motivoida pitämään itsestään mahdollisimman hyvää huolta.

Laitteisto kuntoutuksen apuna

Toimimme showroomina laitevalmistaja David Health Solutionille. Terapialaitteistoa ja Eve potilasohjelmistoa kehitetään jatkuvasti ja annamme niiden pohjalta palautetta yhdessä asiakkaidemme kanssa.  Laitteita löytyy lääkäri ja fysioterapiakeskuksista ympäri maailmaa.

Meillä on käytössä laitteet selän tukialueille ja niskan eri suunnille. ja polven, lonkan ja olkapäiden kuntoutukseen tarkoitettuja laitteita. Lämmittelyssä ja kuntoutuksessa käytämme kahta erilaista pyörää, crosstrainereita ja juoksumattoa. selälle,

Käy lukemassa lisää laitteistamme täältä.